Kalastusopas Lapissa

Koe kalastus- ja luontoelämyksiä ammattioppaan avulla Muonion lähialueella, Käsivarren erämaassa sekä Ruotsin Lapissa että Pohjois-Norjassa 

Kalastusopas Muoniossa

Oppaan avulla saat eväitä ja vinkkejä kuinka toimia haastavissa olosuhteissa, voit turvallisesti nauttia ja oppia uusista kokemuksista.

Ensimmäiset kerrat uusissa, mielenkiintoisissa ja jännittävissä kokemuksissa ovat yleensä ratkaisevia jatkatko kyseistä harrastusta. Esimerkiksi lohta soutaessa joen virtaus ja kosket voivat tuoda jännitystä uuden harrastuksen aloittamiseen. Talvella ja keväällä tunturissa voi pilkkiretkellä sää vaihtua hetkessä, mikä on hyvä tiedostaa ja osata varautua siihen jo ennen retkelle lähtöä.

Asiakaspalautetta

Alta voit lukea mitä vieraani ovat todenneet kalastuspalveluista.
Mukava äijä, joka selvästikin haluaa auttaa parhaansa mukaan upeiden kalastuskokemusten saamisessa! Meillä oli pari vuorokautta vuokravene ja ekana iltana opastus, jossa painettiin mieleen soutuvinkkejä ja valtava määrä aiempien lohitärppien paikkoja. Kun jatkettiin matkaa toisaalle (Käsivarteen päin), Heikki näytti sinnekin läppäriltään meiän kiinnostuksiin sopivia rautu- ja taimenpaikkoja. Aika hakuammuntaa olis ollut ilman.

Mikael Kukkonen

Kun innostuimme kalastuksesta tulimme useimmiten kotiin ilman saalista monta viehettä köyhempinä. Heikin opetuksen jälkeen olemme löytäneet hyvät ottipaikat ja oppineet kalastuksen salat ja mikä parasta harvoin enää jääneet ilman saalista. Parhaita muistoja ovat Kilpisjärven pilkkireissu ja lohensoutu väylällä (saaliina mm. 12 kg kojamo) Suosittelelemme asiansa osaavaa ja ystävällistä Heikkiä niin alottelijoille kuin kokeneille kalastajille.

Leena & Reino Solehmainen

Erittäin asiantuntevaa, vastuullista ja erinomaista opastusta ensikertalaiselle!
Käytiin välineet, varusteet ja toimintatavat tarkasti ja selkeästi läpi ja ensikertalaiselle muodostui hyvä kuva lajista!
Retkemme Heikin kanssa huipentui illan mittaan kahteen loheen, kossi otettiin ruokakalaksi ja kojamo laskettiin jatkamaan kutupuuhiin valmistautumista, vastuullisuutta jota arvostan!

Petri Tuominen

Lisää asiakaspalautteita

Palvelut

Kaikki opaspalvelu soveltuvat niin alottelijoille kuin myös kokeneille kalastajille. Palveluita on tähän mennessä käyttäneet lapsiperheet, pariskunnat, ystäväporukat, yksin matkustavat, yritykset, polttariporukat, erityisrajoitteiset (esimerkiksi näkövammaiset) ja koulutusyhtymät.

Voit tulla vieraakseni nauttimaan hetken ajan hienoista elämyksistä tai viipyä pidempäänkin. Autan tarvittaessa majoituksen etsimisessä. Kun selaat sivua alaspäin näet esimerkkejä tällä hetkellä helposti toteutettavista tuotteista. Kaikki palvelut ovat räätälöitävissä tarpeitasi vastaaviksi.

Raudun pilkkiretki Kilpisjärvellä

Täyden palvelun arktinen retki Käsivarren erämaahan | Sopii myös aloittelijoille
Tuntureiden keskellä erämaassa pääset kauas kaupungin melskeestä ja arkielämän murheista. Väljässä luonnossa puhaltelee raikkaat erämaatuulet ja keli voi vaihtua hetkessä myrskystä kirkkaaseen auringon paisteeseen. Pilkkiretken toimintaympäristössä, Käsivarren perukassa sijaitsevat Suomen ainoat yli kilometrin korkuiset tunturit, niin kutsutut suurtunturit.
Lue lisää

Lohiveneen vuokraus

Soveltuu hieman kokeneemmalle soutajalle | Aloittelijalle suosittelen aloittelevan lohenkalastajan pakettia
Vuokrauspisteet sijaitsevat Muonionjoella ja niitä on useita. Veneitä voidaan lisäpalvelusta siirtää haluamallesi kalastuspaikalle. Päävuokrauspisteet ovat Muonion kunnan sisällä paikoissa, joissa lohensoudun aloittelevan on helppo tutustua lajiin.
Lue lisää

Aloittelevan lohenkalastajan paketti

Erityisesti aloittelijoille suunnattu
Muonionjoki koskineen on tunteita herättävä paikka. Sen suuruus voi yllättää. Mieleen voi tulla ajatus, että kuinka on mahdollista saada kala nappaamaan vieheeseen. Joskus kokeneetkin kalamiehet sitä pohtivat. Ensimmäinen kerta joella lohta ja harjusta kalastamassa voi olla erittäin jännittävä ja rikas kokemus.
Lue lisää

Lohen ja harjuksen kalastus

Sopii aloittelijoille, perheille, elämyksen etsijöille sekä kokeneille kalastajille
Lohta ja harjusta on mahdollista kalastaa sekä veneestä että rannalta. Autan sinua valitsemaan oikeat kalastusvälineet ja vieheet kulloiseenkin tilanteeseen, jolloin sinun ei tarvitse tuntea toivottomuutta ison ja leveän virran rannalla. Sekä lohi että harjus majailevat vuoden ajasta riippuen hieman eri paikoissa jokea. 
Lue lisää

Jäikö kysyttävää?

Jos haluat räätälöidyn kalastusretken juuri Sinulle sopivaksi, ota yhteyttä niin sovitaan yksityiskohdista!

    Yhteystiedot

    Ota rohkeasti yhteyttä niin suunnitellaan yhdessä kalastusmatkasi.
    +358 509 101 809

    Sosiaalinen media

    linkedin facebook pinterest youtube rss twitter instagram facebook-blank rss-blank linkedin-blank pinterest youtube twitter instagram